Blogger Template by Blogcrowds

Ei kannata jättää viimetippaan...

keskiviikko 3. lokakuuta 2007
Kunnalliset koulut kirjoineen ovat maksuttomia, oppilaat ostavat kuitenkin itse tarvittavat kynät, kumit ja vihkot ynnä muut tilpehöörit. Paikalliset koulut lähettävät hyvissä ajoin kotiin tarvikelistan tulevaa kouluvuotta varten. Ja lista on pitkä + tarvikkeilla tapana loppua mitä lähemmäs syyslukukauden alkua päästään.

Edellisvuosista viisastuneita suuntasimme 8-luokkalaisen kanssa ostoksille heti postiluukun kolahdettua. Mappien, kansioiden, vihkojen ja luentolehtiöiden, erilaisten lyijy-, väri-, korostus- ja kuulakärkikynien lisäksi listaan kuuluu tavallinen taskulaskin. Ja kirsikkana tämän vuotisessa koulutarvikkeiden jäätelöannoksessa graafinen Texas Instrumentsin graafinenTI-84 Plus laskin, jonka hinta (15 % alennuksella ja verottomana) on $109,99!

Suurempia surematta maksoin yli 250 taalan koulutarvikeostokset miettien että kerranhan se vaan kirpaisee ja oman lapsensa hyväksi sitä elää vaikka näkkileivällä muutaman viikon. Eikähän tämä ole edes suuri summa kun vertaa monilapsisten perheiden menoja tai suomalaisen lukiolaisen oppikirjojen hintaa. Pääasia että homma saatiin kunnialla hoidettua ja vieläpä ajoissa.

Eilen koitti pitkään ja hartaasti odotettu ensimmäinen koulupäivä. Ja nyt siis virallisesti kahdeksasluokkalainen saapuu koulusta kotiin, uuden listan kanssa. Joten takaisin kauppaan. Jossa vallitsi täysi kaaos.

Kaupan kassajonot täyttivät liikkeestä n. kolmanneksen, sisälle oli vaikeuksia päästä. Hyllyt notkuivat tyhjyyttä, ärtyneet ihmiset tönivät toisiaan, hyllyiltä pudonneita tarvikkeita lojui pitkin käytäviä, paikka muistutti Espan puistoa Vappuaamuna (ilman hajua tosin).

Jollakin keinoin onnistuimme haalimaan noin kolmanneksen täydennyslistan tarvikkeista. Viikonloppumme kuluukin puuttuvien tarvikkeiden metsästämisen merkeissä, mitäpä sitä ei äiti tekisi lapsensa oppimista edistääkseen. Vielä kun opettajatkin oppisivat toimittamaan kerralla tarvikelistan, johon ei enää koulun alettua tarvitsisi pyydystää täydennystä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti