Blogger Template by Blogcrowds

Ilmojen halki käy lentoemännän tie...

tiistai 16. lokakuuta 2007


CNN:n verkkosivujen matkailuosiossa on juttua Delta lentoyhtiön vanhoista lentoemännistä. Vielä viisikymmentäluvulla lentoemännän ura päättyi daamin astuessa avioon. Lisäksi palvelusaika oli rajattu maksimissaan viiteen vuoteen. Sääntöä höllennettiin vuoden 1964 kansalaisoikeuslain astuttua voimaan, hyvä niin.

CNN:n jutun innoittamana aloin plaraamaan vanhoja valokuviani, vaikka omat lentoemännän siipeni laitoin naulaan jo vuosia sitten. Kenkälaatikkoon arkistoiduissa kuvissa entiset kolleegani poseeraavat milloin palmun alla, milloin järjestäytyneinä muinaisen kiviröykkiön vierustalle, toisissa kuvissa taustana on suurkaupunkia. Ihmiset kuvissa tuntuvat edelleen läheisiltä, vaikka olemme kirjaimellisesti hajaantuneet ympäri maapalloa, moniin en ole ollut yhteydessä vuosiin. Sen sijaan usein on vaikeaa muistaa missä kaupungissa saati edes maassa kuva on otettu, valokuvan tausta on vaipunut unholaan.
Muistelen noita aikoja lämpimästi. Parasta jatkuvasti vaihtuvien maisemien lisäksi olivat mukavat työkaverit jotka tekivät arjesta aina pienoisen juhlan.

Delta lentoyhtiön pitkäaikaisilla ja eläkkeelle siirtyneillä emännillä on oma Clipped Wings-klubi, joko juhli taannoin 50-vuotista taipalettaan. Vastaava klubi ei olisi muuten hullumpi idea alalle kuin alalle. Sillä vaikka entistä työtä ei olisikaan ikävä, niin vanhoja työtovereita sitäkin useammin.

Lisää aiheesta ja ihania valokuvia CNN:n sivuilla.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti