Vaikka oma persoonallisuus ei olisikaan varsinaista fani-ainesta niin ihailun kohteita lienee itse kullakin. Sattuman oikusta on tieni viistänyt pariin otteeseen aivan kosketusetäisyydellä ihailemastani henkilöstä. Kuten kerran kun olin viettämässä lauantai-iltaa ystäväni tyttären balettikoulun oppilasnäytöksessa.

Paikka oli vaatimaton paikallinen pytinki, jonka katsomoon mahtui väkeä vähemmän kuin pieneen elokuvateatteriin. Ennen esityksen alkua olin ulkona soittamassa puhelua. Oli sateinen ja kolea tammikuun ilta, parkkipaikalle avautuvien ovien lähistöllä ei näkynyt ristin sielua. Kesken puhelun ovesta marssi ulos näyttelijä-ohjaaja Sean Penn tupakki huulessaan. Kävi nimittäin niin, että samaisessa balettikoulussa harrastaa myös Sean Penn’in ja hänen mm. Forrest Gumpistakin tutun vaimonsa Robin Wright Penn ’in tytär, mikä selittää miksi näyttelijäpariskunta oli saapunut paikalle muiden ballerinojen vanhempien tapaan.

Siinä sitten seisoimme, herra Penn poltellen nautinnollisesti savukettaan, minä jatkaen puhelua. Tilanne oli kerrassaan outo. Jos olisin hämmästykseltäni kyennyt, olisin kertonut näyttelijäpersoonalle, kuinka suuresti häntä ja ennen kaikkea hänen työtään ihailenkaan. Mutta en keksinyt miten edetä luontevasti. Toisaalta mieleeni tulvi menneiden aikojen juoruja, kuinka Sean Penn oli Madonna-vuosinaan pahoinpidellyt valokuvaajan jos kaiketi toisenkin. Pohdin myös julkkiksen oikeutta viettää fani-vapaata vapaa-aikaa. Niinpä tyydyin leikkimään, että en tunnistanut koko tyyppiä, mikä näyttelijälahjoillani suoritettuna oli epäilemättä erittäin epäuskottava esitys ja näin jälkikäteen ajateltuna valinnoista se kaikkein hölmöin. Katseemme kohtasivat ja taisimme vaihtaa pienen nyökkäyksen kuten ventovierailla vastaavissa tilanteissa on tapana. Hyvä tilaisuuteni oli takanapäin.

Toinen kohtaamiseni tapahtui kuluneena kesänä. Olin lentokoneessa matkalla Helsingistä Barcelonaan kun tunnistin edessäni istuvan henkilön kirjailija Kjell Westöksi. Olin edellisenä päivänä ostanut miehen uusimman, juuri pokkarina ilmestyneen Finlandiapalkitun teoksen Där vi en gång gått, joka oli sattumoisin mukanani koneessa. Pitkän harkinnan jälkeen uskaltauduin häiritsemään lempikirjailijani matkustusrauhaa pyytämällä omistuskirjoituksen kirjaan. Kjell Westö osoittautui mukavaksi henkilöksi, vaikuttipa vielä olevan aidosti iloissaan nähdessään kirjoittamansa romaanin juuri ilmestyneen pokkariversion.

Jälkeenpäin mietin, miksi on niin vaikeaa sanoa toiselle, että ihailee tämän aikaansaannoksia? Miksi kokee itsensä mielistelijäksi ja selkään taputtajaksi jos paljastaa arvostavansa toisen työtä?
Helpoin ja luontevin tapa ilmaista ihailua on tietysti kannattaa kukkarollaan ja tapauksessani ostaa leffalippu tai kirja. Sean Penn on ajankohtainen uutukaiselokuvallaan Into the Wild, Westön loistava Missä Kuljimme Kerran on saatavina kirjakaupoissa ja ilmestyy pokkarina tulevan talven aikana. Hesarin arvioon jälkimmäisestä pääset tästä.