Kun aloimme suunnitella kolmetoista vuotta täyttävän tyttäreni Juulien syntymäpäiväjuhlaa, sain oivalluksen. Miksi emme voisi viettää päivää kuten monet pyöreitä lukuja täyttävät: matkoilla.
Kun mukaan matkalle lähtee samanikäinen bestis, Lauren, niin luvassa on ikimuistoiset viisi päivää Euroopan romanttisimmassa pääkaupungissa

Keskiviikkona kortti kadotettiin

Pariisin matkamme alkaa shoppailun kannalta hieman ikävissä merkeissä; lentokentällä heti turvatarkastuksen jälkeen huomaan, että lompakostani puuttuu Visa-pankkikorttini. Olen käyttänyt sitä päivän aikana kerran nostaessani rahaa pankkiautomaatista, kesäkuisesta Kanadan matkasta viisastuneena. Pankkiautomaatit eivät tuolloin toimineet Montrealissa, oli hilkulla ettei tullut matti kukkaroon, käteisvaramme pääsivät likipitäen loppumaan. Samaa kassavarannon vajetta en aikonut tällä matkalla toistaa, nyt lomakkoni pullistelee jenkkidollareita.
Soitto miehelle, joka hoitelee kortin sulkulistalle, palauttaa mielenrauhani. Kun vielä kuulen, että viimeinen tilitapahtuma on tuo kyseinen pankkiautomaattinostoni, päätän unohtaa koko kortin ja keskittyä lomafiiliksen tavoitteluun. Onneksi lompakostani eivät luottokortit ihan heti lopu, tosin tämän kadonneen lisäksi muistan ainoastaan Visa Electron korttini tunnusluvun ja kyseisellä kortilla tili ei niin sanotusti ole ihan täysi.

Torstaina tornia tiirailtiin

Kaikki muu sujuu onneksemme jouhevasti. Pian on jo torstaiaamu, Atlantti ylitetty ja pyyhällämme junalla Charles de Gaullen lentokentältä Pariisiin. Muutaman metron vaihdon jälkeen pääsemme hotelliimme, joka sijaitsee Eiffel tornin naapurustossa. Tytöt eivät ole uskoa silmiään, kun saavumme Parc du Champ de Mars -puistoon ja ohimennen huikkaan heitä katsomaan Seinen suuntaan. Siellä se jöllöttää, uskomaton Eiffel -torni.

Iltamme kuluu Pariisin syntysijoilla, Il de la Citélla Notre Damin aukiolla ja latinalaiskortteissa. Tytöt ovat kaikesta näkemästään haltioissaan. Tyylikkäät pariisilaiset tekevät kerta toisensa jälkeen vaikutuksen jopa ikänsä New Yorkissa asuneeseen Laureniin, jonka äiti toimii suuren muotilehden toimittajana. Pariisilaisten asuista huokuu viimeistely, mitään ei olla jätetty sattuman varaan rennoimmassakaan vaatetuksessa.


Perjantaina paatilla pröystäiltiin

Säät suosivat matkaamme. Heti perjantaiaamusta suuntaamme Montmartren kaupunginosaan. Metroasemalla valitsemme väärän reitin ja kiipeämme loputtomalta tuntuvia rappusia aina katutasolle. Hissi olisi kulkenut seinän takana.
Kiertelemme Montmartren kujia pohtien niitä kansoittaneita, edesmenneitä taiteilijasukupolvia. Poikettuamme paikalliseen konditoriaan kakkuostoksille kiipeämme vielä useamman kerroksellisen rappusia Sacré Coueur kirkolle.
Kiipeämisemme palkitaan välittömästi kun edessämme avautuu uskomaton näkymä Pariisin yli.



Ajoituksemme osuu nappiin: näköalaa ihaillen nautimme tyttäreni synttärikakkua juuri h-hetkellä: Onnea 13-vuotiaalle!

Iltapäivä on varattu shoppailulle. Vierailemme pariisilaisten suosimassa suosimassa Le Bon Marché tavaratalossa. Meneillään on Japani-teemaviikot. Hello Kitty tuotteet maksavat kolmestakympistä ylöspäin. Päätämme säästää heikosta vaihtokursissta kärsivät amerikantaalamme.



Illaksi olemme varanneet pöydän Seinen illallisristeilylle. Ennakkoon maksetun risteilyn kuitti on kateissa, sitä ilman emme pääse mukaan. Käännän likipitäen koko hotellihuoneen ylösalaisin. Kuitti löytyy lopulta hotellin vastaanotosta. En tavallisesti hukkaile tavaroitani, tämä on jo toinen kerta matkan aikana kun kadotan jotain arvokasta. Pistää pohdituttamaan.
Etsintään kulutettu aika on nyt kurottava kiinni, emme meinaa saada taksia ja paniikin ainekset alkavat olla kasassa. Lopulta onnistumme nappaamaan kadulta taksin ja ehdimme viime tipassa, onnesta autuaina risteilylaivaan.
Tästä eteenpäin ilta sujuu kuin unelma. Vaikka matkaopaskirjoissa varoitellaan illallisristeilyjen olevan ylihinnoiteltuja, olemme supertyytyväisiä. Tarjoilijamme on todellinen asiakaspalvelun mestari ja päivänsankarimme saa jälkiruokansa tilanteeseen sopivin elein ja lisukkein.
Seinen rannoille on kerääntynyt kuhertelevia pariskuntia, ilta alkaa kauneudessaan tuntua epätodelliselta, näkymät likipitäen lavastetuilta.
Päätämme kävellä takaisin hotellille pitkin Seinen rantoja ihaillen samalla iltavalaistuksessa välkkuvää Eiffel tornia. Tämän täydellisemmäksi ei ilta voisi enää muuttua.


Lauantaina Louvreen luikittiin

Lauantaiaamuna ampaisemme liikenteeseen kukonlaulun aikaan, suuntanamme on yksi Pariisin suurimmista kirpputoreista Le marché aux puces de Saint-Ouen. Perillä emme tarvitse karttaa, löydämme kirpputorialueelle helposti metro-asemalta soljuvan ihmisvirran mukana.
Kirpputori koostuu vaatepuolesta, jossa on myynnissä asuja afrikkalaisvaatteista leviksen farkkuihin, kenkiä ja kosmetiikkaa ynnä sekalainen määrä matkamuistoja ja muuta turistikrääsää. Paikalla on myös antiikkipuoli, jossa ihailen vanhoja huonekaluja ja harmittelen kun en voi ostaa mitään.
Turistioppaissa varoitellaan myös lukuisista kirpputorialueen taskuvarkaista, pidän omaa ja siinä sivussa myös tyttöjen käsilaukkuja visusti silmällä.
Kadulla heti kirpputorialueen ulkopuolella kuhisee vilkas feikkituotteiden hämäräkauppa. Myyjät tarjoavat ohikulkijoille kopio Chaneleita kirjaimellisesti povitaskusta. Kun tyttäreni hidastaa kävelyvauhtiaan ihaillessaan Louis Vuittonin kopiovyötä, ryntää paikalle useampi myyjä yrittäen hieroa kauppoja juuri omasta tuotteestaan. Kilpailu asiakkaista vaikuttaa kovalta. Juuri kun olen suojelevan emon ominaisuudessa puuttumassa tilanteeseen, ampaisevat myyjät kuin yhteisestä päätöksestä juoksuun. Poliisi on saapunut paikalle ja varoitusviestintä myyjien kesken toimii. Silmän räpäyksessä katu muuttuu tavallisten kulkijoiden kansoittamaksi, myyjistä ei näy enää jälkeäkään.



Kirpputorilta suuntaamme Louvren taidemuseoon. Vaikka on lauantai, pääsemme joutuin lippuluukun kautta sisälle museeon.
Mona-Lisa löytyy lyhyen etsinnäin jälkeen ja tytöt toteavat kuorossa: Noin pieni! Muistan teoksen tehneen minuun aivan samanlaisen vaikutuksen kun itse näin sen ensikertaa kuusitoistakesäisenä. Illalla harhailemme taas Notre Damen liepeillä ja ihailemme katutaiteilijoiden jonglööritemppuja. Piipahdamme sisällä kirkossa ja sytytämme kynttilät. Hämärä kirkko on juhlallinen iltavalaistuksessa.

Sunnuntaina salakäytävissä seikkailtiin

Sunnuntaina suuntaamme Montparnassen kaupunginosaan. Joudumme kertaalleen kysymään tietä ennen kuin löydämme vaatimattomalta näyttävän oven. Olemme sisäänkäynnillä kuuden miljoonan pariilaisen viimeiselle leposijalle.
Pariisin katakombien lippuluukulla varoitustaulut kertovat paikan olevan sopimaton herkille henkilöille, pohdin hiljaa mielessäni ovatko tytöt liian nuoria tutustumaan pääkallojen ja luiden täyttämiin käytäviin.
Laskeudumme kierreportaita syvälle maan uumeniin. Katakombien käytävät ovat varsin hämärästi valaistut, meillä on mukana omat taskulamput joiden valossa tutustumme paikkaan lähemmin. Pääkallot on kasattu kerroksittain reisluiden kanssa siisteiski pinoiksi, paikan vartija kertoo pinojen taakse käyteytyvän luurankojen sekamelskan. Luut ovat peräisin Pariisin ääriään täyttyneiltä hautausmailta. Ne päätettiin siirtää alkujaan kalkkikivilouhoksina toimineisiin katakombeihin 1700 luvun loppupuolella, varhaimmat luut ovat 1200 luvulla haudattujen jäämistöä.
Kiertelemme liki tunnin loputtomalta tuntuvien käytävien verkostoa, exkursiomme päätteeksi kapuamme aina vain jatkuvia rappusia ylös päivänvaloon. Tällä reissulla ei kuntosalia kaivata!


Vuorossa on riemukaari ja kuinka ollakaan, lisää rappusia. Katolta avautuva näköala on kaiken kiipeämisen arvoinen, kauniissa auringonpaiseessa näkymä on suorastaan huikaiseva.
Päätämme kävellä pitkin Champs Elyseetä Concordin aukiolle, tyttöjen uusin harrastus on SmartCar -autojen valokuvaus, ja kuvattavaa riittää.
Nautimme myöhäisen lounaan Tuilerien puistossa. Toistuvien rappujen nouseminen ja pitkäksi venähtänyt patikointimme yhdistettynä maittavaan ateriaan vaatii veronsa, raahaudumme viimeisillä voimillamme takaisin hotellille ja liki pitäen kaadumme sänkyihin. Viimeinen iltamme Pariisissa uhkaa kulua unimatin seurassa.


Vaivoin saan tytöt hereille ja suuntaamme opaskirjojen suosittelemaan Breakfast in America ravintolaan, joka osoittautuu matkamme ainoaksi, mutta sitäkin suuremmaksi pettymykseksi. Palvelu on ylimielistä ja töykeää, ruoka kärventynyttä, lisäksi paikka on tupakansavusta harmaa. Ehkä kohtelumme on täysin ansaittua, miksi ylipäätään käydä amerikkalaisessa kuppilassa sen kerran kun olisi varaa valita kaikista Pariisin ravintoloista?



Maanantaina matkaa jo muisteltiin

Viimeisenä aamua kiiruhdamme läheiselle Eiffel-tornille. Jonot lippuluukuilla ovat jo kasvaneet melkoisiksi. Tytöt osoittavat taistelu-asennetta päättäessään hissijonossa seisomisen sijaan kiivetä torniin rappusia pitkin. Joten ei muuta kuin kapuamaan.
Reilut kuusisataa askelmaa ylempänä olemme saavuttaneet Eiffel tornin kakkostason. Kuntomme on ilmeisesti kohentunut, sillä tämän päiväinen kiipeämisurakka ei tunnu enää juuri missään.
Laskeudumme takaisin ykköstasolle, jossa sijaitsee Eiffeltornin oma postitoimisto. Postitamme pakolliset maisemakortit ja palaamme maanpinnalle. Luomme vielä viime silmäykset Eiffel -torniin.

Kävelemme takaisin hotellillemme josta matkamme jatkuu edelleen lentokenttälle.
Paluulento tuntuu kestävän ikuisuuden. Laurenin äiti on meitä lentokentällä vastassa. Automatkalla tytöt kertovat matkakokemuksistaan ja kommelluksistaan. Matkalla koettu kiteytyy havaintoon: patonki on pariisilaisten tärkein asuste. Yhtämieltä tytöt ovat myös siitä että sekä Pariisia että patonkia on jo nyt ikävä.