Blogger Template by Blogcrowds

Onnittelut satavuotiaille rintaliiveille

tiistai 13. marraskuuta 2007

Tuo joka naisen perusvaate, rintaliivit, juhlivat sadatta syntymäpäiväänsä. Sataan vuoteen on mahtunut milloin lattanaa, milloin uhkeaa rinnankaarta. Mistä kaikki oikein sai alkunsa ja mitä vaiheita liivien kehitysrintamalla on ollut selviää Elle.comin mielenkiintoisesta kuvasarjasta.

Sata vuotta takaperin lääkärit alkavat varoitella naisia kiristävien korsettien terveyshaitoista. Naisasia-aktivistit valistavat naisia karistamaan kahlitsevat aatteet ja vaatekappaleet. Erillisiä korsetin yläosia aletaan valmistaa, rintaliivit ovat syntyneet.

Vuonna 1910 nuori New Yorkilainen seurapiirineito Mary Phelp Jacob on tyytymätön markkinoiden tarjontaan. Hän ompeluttaa kahdesta silkkinenäliinasta ja vaaleanpunaisesta nauhasta alusvaatekappaleen; edistyksellisen version rintaliiveistä. Vaatekappale saa patentin 1914.

Kestos –merkkiset rintaliivit saavuttavat suosiota 1920 ja -30 –luvuilla. Liiveissä yhdistyy keveys ja käyttömukavuus, lisäksi ne olivat omiaan lisäämään vaikutelmaa muodikkaana pidetystä littanasta rintavarustuksesta.

Kolmekymmenluvun puolivälissä naiselliset muodot palaavat taas muotiin kun Warner Brothers tuo markkinoille rintaliivien kuppikoot. Yrityksen rintaliivejä aletaan kutsua aakkosliiveiksi, koska koot on aakkostettu A, B, C ja D.

Sodanjälkeinen talous kukoistaa 1950 –luvulla ja sen myötä kysyntä erilaisille kulutushyödykkeille. Rintaliivejä on saatavilla eri väreissä, malleissa ja materiaaleissa, uusi keksintö on topatut kupit. Torpedotyyliksi kutsuttu trendi syntyy kun rintaliivien kupin kärki muuttuu teräväksi ja suuntaa ylläviistoon sekä sivusuuntaan.

Kuusikymmenluvun loppuolella feministiliikkeen parissa rintaliivejä aletaan pitää naurettavana kapistuksena, josta naisia kehotetaan hankkiutumaan eroon. Rintaliivejä kutsutaan kidutuskappaleiksi, joiden avulla ylläpidetään pakkosyötettyä naisellisuutta. Yli 400 mielenosoittajaa vastustaa Miss Amerikka kauneuskilpailua, aikomuksenaan polttaa rintaliivit ”Vapauden roskatynnyrissä”.

Yhdeksänkymmentäluvulle tultaessa huomiota herättävät Jean Paul Gaultierin suunnittelemat teräväkärkiset tötteröliivit, jotka päällä Madonna esiintyy "Blonde Ambition" kiertueellaan.

Vuonna 1994 Wonderbra palaa markkinoille yli kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Push–up liivejä täydennetään irrotettavilla silikonityynyillä, jotka mainoslauseessa lupaavat enemmän uhkeutta kuin mille keskivertonaisella on käyttöä.

Vuonna 2005 jalokivistä valmistetut 12,5 miljoonan dollarin arvoiset rintaliivit rikkovat alusvaatteiden kalleusennätyksen päästen Guinnesin ennätyskirjaan.

Lisää ja lähde: Elle.com

0 kommenttia:

Lähetä kommentti