Blogger Template by Blogcrowds

Miehille jotka eivät kysy tietä

perjantai 23. marraskuuta 2007

Viimekesäisellä Kanadan reissulla matkaseurueellamme oli testikäytössä GPS –navigaattori. Valmistajan nimen jätän mainitsematta siksi, että tuotekehitysvaiheessa ollut vehje oli kerrassaan kelvoton; juuri kun olimme Montrealissa ajamassa määränpää- hotellimme parkkipaikalle, ilmoitti navigaattorin napakka naisääni matkaa olevan jäljellä vielä 18 kilometriä. Firma sai vempaimensa sittemmin toimimaan, ja tuotteen parahiksi joulumarkkinoille. Ajoitus oli kerrassaan mainio; tämän vuoden miehiseksi joululahjahitiksi onkin veikkailtu juuri GPS navigaattoreita. Mikä on kaikin puolin hyvä ja järkevä lahja, miehet kun eivät tunnetusti ajo-ohjeita kysele.

Satelliittipaikantimien ennustetaan olevan muutaman vuoden päästä samanlainen kännyköitten vakiolisälaite kuin mitä esim. MP3 –soittimet ovat tänä päivänä, eli laitetta ei välttämättä tarvitse ostaa seuraavat 10 vuotta silmällä pitäen.

Jos harkitset navigaattoria pukinkonttiin, kannattaa ottaa muutama asia huomioon laitetta valitessa. Kallein ei ole aina se kaikkein paras, sopivin on laite jonka ominaisuudet vastaavat niitä tarpeita joita käyttäjällä on.

  • Hakukriteerit. Riittävätkö reittihaulle Nopein ja Lyhin –ominaisuudet, vai halutaanko reittivalintoja tehdä myös esim. nähtävyyksien ja muiden kriteerien perusteella
  • Tarvitaanko Bluetooth ominaisuutta. Bluetooth ominaisuudella erilaiset vempainet pystyvät kommunikoiman langattomasti keskenään
  • Mukana tulevat kartat. Onko suunnitteilla Eurooppaan suuntautuva automatka, vai riittääkö suppeampi versio. Olevien karttojen päivitykset, voidaanko lisäkarttoja ostaa, kuinka ne ladataan, mitä ne maksavat?
  • Muistikortti. Onko sellaista (onko sellaiselle tarvetta)
  • Sisäisen muistin koko; minkä laajuisille lisäohjelmille on kapasiteettia

Ehkä helpoin tapa selvittää millainen laite on sopivin, on kysyä sitä suoraan navigointilaitteen tulevalta omistajalta. Tuolloin jää kuitenkin paitsi sitä yllättyneen onnensekaista ilmettä, joka lahjan saajan kasvoilta aattoiltana loistaa.

Lähteet ja lisää aiheesta:

Mikrobitti, Tekniikan Maailma, PCMag.com, Pixmania

0 kommenttia:

Lähetä kommentti