Viimekesäisellä Kanadan reissulla matkaseurueellamme oli testikäytössä GPS –navigaattori. Valmistajan nimen jätän mainitsematta siksi, että tuotekehitysvaiheessa ollut vehje oli kerrassaan kelvoton; juuri kun olimme Montrealissa ajamassa määränpää- hotellimme parkkipaikalle, ilmoitti navigaattorin napakka naisääni matkaa olevan jäljellä vielä 18 kilometriä. Firma sai vempaimensa sittemmin toimimaan, ja tuotteen parahiksi joulumarkkinoille. Ajoitus oli kerrassaan mainio; tämän vuoden miehiseksi joululahjahitiksi onkin veikkailtu juuri GPS navigaattoreita. Mikä on kaikin puolin hyvä ja järkevä lahja, miehet kun eivät tunnetusti ajo-ohjeita kysele.

Satelliittipaikantimien ennustetaan olevan muutaman vuoden päästä samanlainen kännyköitten vakiolisälaite kuin mitä esim. MP3 –soittimet ovat tänä päivänä, eli laitetta ei välttämättä tarvitse ostaa seuraavat 10 vuotta silmällä pitäen.

Jos harkitset navigaattoria pukinkonttiin, kannattaa ottaa muutama asia huomioon laitetta valitessa. Kallein ei ole aina se kaikkein paras, sopivin on laite jonka ominaisuudet vastaavat niitä tarpeita joita käyttäjällä on.

• Hakukriteerit. Riittävätkö reittihaulle Nopein ja Lyhin –ominaisuudet, vai halutaanko reittivalintoja tehdä myös esim. nähtävyyksien ja muiden kriteerien perusteella

• Tarvitaanko Bluetooth ominaisuutta. Bluetooth ominaisuudella erilaiset vempainet pystyvät kommunikoiman langattomasti keskenään

• Mukana tulevat kartat. Onko suunnitteilla Eurooppaan suuntautuva automatka, vai riittääkö suppeampi versio. Olevien karttojen päivitykset, voidaanko lisäkarttoja ostaa, kuinka ne ladataan, mitä ne maksavat?

• Muistikortti. Onko sellaista (onko sellaiselle tarvetta)

• Sisäisen muistin koko; minkä laajuisille lisäohjelmille on kapasiteettia

Ehkä helpoin tapa selvittää millainen laite on sopivin, on kysyä sitä suoraan navigointilaitteen tulevalta omistajalta. Tuolloin jää kuitenkin paitsi sitä yllättyneen onnensekaista ilmettä, joka lahjan saajan kasvoilta aattoiltana loistaa.

Lähteet ja lisää aiheesta:

Mikrobitti, Tekniikan Maailma, PCMag.com, Pixmania

Noin yleisesti ottaen yhdyn alla olevaan ja kamppailen niin internet-yhteyden tai jonkun ohjelmiston kanssa lähes päivittäin. Yksi parhaiten toimivista vempeleistäni on mittatilaustyönä tehty tietokone, jonka ostin kuudellasadalla naapurilta, joka oli muuttamassa Sveitsiin hiihtopummiksi. Oli viettänyt pari talvea hiihtopummina täällä Coloradossa, ja työskenteli kotoa jollekin suurelle ohjelmistointi-firmalle.

Harmi vaan että kun tämä kone hyytyy, tuskin saan samanlaista mistään. Mutta hankin ensimmäisen kannettavan tietokoneeni viime kesänä, ja täytyy myöntää että olen ihastunut Mac kannettavaani oikein kunnolla.

Myönnän jopa olleeni täysin mainonnan uhri, ja kävelleeni Mac-kauppaan ainoastaan heidän älyttömän hyvien TV mainosten takia.

Vaikka töitä en Macillä pysty tekemään, se ei pyöritä kaikkia ohjelmiani, niin MacBook, joksi firma vempelettä kutsuu, on kiva lelu kenelle tahansa. Siinä on jopa kamera valmiina, kaiken maailman chattailut sujuvat hienosti. Näetkö tuon mustan pilkun kuvaruudun yllä? Se on se kamera.

Mac on erityisen mainio kone nuorille ja lapsille, se on helppo käyttöinen ja mukana tulee kivasti ohjelmia ja ominaisuuksia kuten omien nettisivujen tekoon, elokuvien tai vaikka musiikin sävellykseen. Omien muksujen lempi-juttu on ottaa kuvia ja väännellä niitä jos jonkinmoiseen uuteen muotoon.

Ainoa paha puoli tuossa Macissä siis on että sen käytöstä taistelee koko perhe. Ja omasta mielestäni se on aivan liian kallis lelu lapsille, ja tuossa taannoin teinkin uudet säännöt. Kukaan ei saa koskea äitin leluihin.

Sääntö toimi ehkä kaksi päivää, sitten löysin koneelta 475 kappaletta todistusaineistoa että ne oli rikottu. Koneella oli niin monta uutta kuvaa, joissa päät vinoja, vain yksi silmä tai mitä sitten olikaan. Hämmästykseni oli suuri, kun näin mieheni kuvissa näyttämässä toinen toistaan hassumpia ilmeitä Muiden Lasten Kanssa.

Kiukusta kiehahtaneena kysyn, kuka on leikkinyt äidin tietokoneella ja iPodilla, ja saan "en minä" vastauksia joka suunnalta. Onpa hassua, miten ihmeessä tämä kuva sitten ilmeistyi koneelleni???

Mutta voinko tästä syyttää kuin itseäni. Tietokone on myös oma lempileluni. Ja kyllä itseäkin naurattaa kuvat jossa jollain on kolme nenää, ja aivan ilmeisest myös miestäni.. Ja me vastustimme auktoriteettiä kun olimme lapsia. Voinko siis syyttää muuta kuin itseäni, jos omena ei ole pudonnut kauas puusta?

Kuinkahan pärjäisi ravintola, joka kerta toisensa jälkeen ilmoittaisi ruokatilaustaan odottaville asiakkaille, että kokki kaatui tai tarjoilija kompastui ja annosten valmistus joudutaan aloittamaan alusta. Tai hammaslääkäri, jonka laittamat paikat ja nastat irtoaisivat säännöllisin väliajoin?

Tuskin minkään muun tuotteen tai palvelun suhteen kestetään yhtä kehnoja takuita toimivuudesta kuin tietokoneiden ja ohjelmistojen. Oma kolme vuotta vanha PC:ni vetelee viimeisiään ja toimii yhtä luotettavasti kuin mökkitelkkarimme lapsuuteni 1970-luvulla. Tuo viimeksi mainittu toosa vaati puolisen tuntia lämmetäkseen, kuva hävisi alvariinsa ja tuli tehokkaimmin takaisin jämerällä nyrkkisäädöllä.

Laitoin googleen hakusanaksi ”Miksi tietokone kaatuu”. Hakuni tuotti 61 000 ja rapiat tulosta, saman ongelman kanssa painii siis yksi sun toinen. Varsinaista vastausta kysymykseeni en kuitenkaan löytänyt. Niinpä siirryin haastattelemaan sohvalla makaavaa tietokoneinsinööriä kesken TV:n ”Kova laki” -ohjelman.

- Tietokoneet kaatuvat, koska ohjelmat ja laitteistot käyvät koko ajan monimutkaisemmiksi, insinööri tuhahtaa ärtyneen vastauksen.

- Eiväthän lentokoneetkaan putoile alvariinsa, vaikka varsin monimutkaisia vempaimia ovatkin nykyisin, yritän argumentoida toivoen keskustelulle jatkoa.

- No ihmishenget nyt eivät kuitenkaan ole kotitietokoneiden varassa, tietokoneinsinööri kuittaa. Keskustelu on loppuunkäyty.

Tuumaakaan viisaastuneena suuntaan nyt siis tietokonekauppaan, toivoen että uusi vempaimeni kestäisi ainakin seuraavat pari vuotta.