Blogger Template by Blogcrowds

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

Kiitospäivän vietto -ruokaideoita joulupöytään

tiistai 20. marraskuuta 2007

Hyvä ystäväni palasi usean USA:ssa vietetyn vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Marraskuun neljäntenä torstaina hän kaivoi kaapin kätköistä kalkkunakoristeet siivittämään vuoden suosikkijuhlan, kiitospäivän tunnelmaa. Helsingin marraskuisessa vesisateessa, tavallisena tortai-iltana kiitospäivän tunnelmaan oli kuitenkin vaikea päästä, kalkkunakoristeetkin olivat kuulemma tuntuneet lähinnä korneilta. Kiitospäivän vietto suomalaisympäristössä loppui ystävältäni tähän kertakokeiluun, seuraavina vuosina hän tyytyi juhlinnan sijaan muistelemaan lämmöllä amerikassa viettämiään kiitospäiviä.

Kiitospäivän historia

Ensimmäisen kiitospäivän ajankohdasta on erilaisia näkemyksiä. Yleisimmin uskotaan ensimmäisen kiitospäivän olleen vuonna 1621 kun Plymouthin uudisasukkaat viettivät sadonkorjuujuhlaa yhdessä Wampanoag intiaanien kanssa. Kuvernööri William Bradford julisti päivän kansalliseksi pyhäpäiväksi.
Toisen kertomuksen mukaan jo kahta vuotta aikaisemmin brittiläiset uudisasukkaat olivat viettäneet juhlaa Berkeleyn Plantaasilla, Virginiassa, kiitoksena vaikean ja pitkän Atlantin ylityksen onnistumisesta.
Jo ennen Eurooppalaisten tuloa USA:n mantereelle monet intiaaniheimot viettivät syksyistä sadonkorjuujuhlaa, josta nykyisen kiitospäivänkin katsotaan juontavan juurensa.

Olipa ensimmäisen kiitospäivän tapahtumapaikka näistä mikä tahansa, keskeistä kiitospäivän vietossa on perinne, joka on elänyt läpi vuosisatojen amerikkalaisten perheiden yhteenkokoontumisen ja kiitoksen juhlana.

Kiitospäivää vietetään USA:ssa marraskuun neljäntenä torstaina, Kanadassa lokakuun toisena maanantaina. Kiitospäivän vietto ylittää USA:ssa laajuudessaan jopa joulun, juhlintaan osallistutaan uskonnollisesta taustasta riippumatta. Kiitospäivän nelipäiväinen viikonloppu on myös vuoden vilkkain matkustusajankohta USA:ssa.

Nykyajan kiitospäivän ateria

Ensimmäisen kiitospäivän menuusta ei ole tietoja, suurella varmuudella voidaan kuitenkin olettaa, että perinteisiä kiitospäivän herkkuja kuten kurpitsapiirasta tai perunamuussia ei ruokapöydästä löytynyt. Historioitsijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että jonkin sortin kanalintu koristi juhlapöytää. Lisäksi ajan tavan mukaisesti tarjolla oli myös muita liharuokia, kovaa ruumillistä työtä tekevien uudisasukkaiden juhlan proteiinipitoisella ruokalistalla kasvikset olivat sivuroolissa.

Vaikka kiitospäivä ei ihan istukaan suomalaiseen juhlaperinteeseen muistuttaa kiitospäivän ateria monilta osin suomalaista joulupöytää. Kotimaisiin jouluruokiin vaihtelua kaipaava voi tänä vuonna valmistaa kinkun sijaan kalkkunan, perinteisten lootien seassa tai sijaan voi jouluaattona nautiskella vaikkapa bataattilaatikkoa.

Kalkkuna

Kiitospäivän aterialla keskeisessä asemassa on kalkkuna. Perheillä on omat traditionsa kuinka paras kalkkuna valmistetaan; osa paistaa sen uunissa, myös ulkona uppokeittimissä porisevat kalkkunat ovat varsin yleisiä.

Kalkunan kanssa tarjotaan paistinkastiketta, ehdoton lisä ovat myös karpalopohjaiset hyytelöt ja kastikkeet.

Erilaiset lisukkeet kuuluvat kiitospäivän aterialle, näistä ehkä yleisimmät ovat kalkkunan täyte ja perunamuhennos. Täytettä ei enää useinkaan ahdeta paistovaiheessa linnun sisään, raa’asta kalkkunasta täytteeseen valuvat nesteet eivät välttämättä ehdi kypsentyä linnun kanssa samaan tahtiin, riskiä ruokamyrkytyksestä ei haluta ottaa.

Uunissa paistettu kalkkuna

Uunissa kalkkunan voi paistaa paistopussissa, folioon käärittynä tai ihan sellaisenaan. Kalkkunan voi maustaa erilaisilla mausteilla ja yrteillä. Esim. öljyä, hinonnettua valkosipulia, rosmariinia, suolaa ja mustapippuria sekoittamalla saa melko jämäkän soossin, jonka voi levittää kalkkunan nahan alle. Nahan alle levittämällä liha maustuu hyvin, öljy pitää nahkan kosteana ja estää lintua kuivumasta.

Kalkkunan paistaminen paistopussissa on ehkä vaivattomin keino. Mikäli kalkkunan paistaa löyhään folioon käärittynä tai ilman foliota tulee lintua vallella pitkin paistoa nesteellä, valeluliemen voi valmistaa esim. valkoviinistä, voisulasta ja rosmariinista.

Kalkkuna paistetaan 160 -175 asteisessa uunissa, liian korkea lämpötila kuivattaa ja sitkistyttää lintua. Paistomittari laitetaan linnun reiteen. Kun lämpömittarin näyttää 83 astetta on kalkkuna kypsä.

Bataattilaatikko

Herkullinen lisuke suomalaisten lanttu- ja porkkanalaatikoiden rinnalle on bataateista valmistettu laatikko. Sen valmistukseen tarvitaan:

Reilu kilo battaatteja (n. 3 isoa), pestyjä kuorineen
2 suurehkoa kananmunaa, rakenne vatkataan rikki haarukalla
3 ruokalusikallista voita, sulatettuna + lisäksi pannun voiteluun
2 tiiviiksi puristettua ruokalusikallista ruskeaa-/fariinisokeria
1 teelusikka suolaa
½ teelusikkaa jauhettua kanelia
½ teelusikkaa jauhettua inkivääriä
Ripaus vastaraastettua muskottipähkinää
Jauhettua mustapippuria
n. ½ desiä pekaanipähkiöitä, hienoisesti murskattuina

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Tee bataatteihin haarukalla muutamia reikiä ja laita ne uunipellille. Paista pehmeiksi. n. 45-60 minuuttia, anna jäähtyä.

Alenna uunin lämpötila 175 asteeseen. Kaavi bataatit kuoristaan ja hienonna muusiksi. Lisää kananmunat, voi, fariinisokeri ja loput mausteet. Sekoita seos tasaiseksi.

Voitele n. 20 x 20 cm vuoka. Levitä bataattiseos vuokaan, ripottele pintaan pekaanipähkinöitä. Paista 30-40 minuuttia kunnes paistos hieman kuohkeutuu. Tarjoile välittömästi.

Lähteet ja lisää aiheesta:

History.com
Better Homes and Gardens
Wikipedia
Infoplease
Butterball

Pari kuppia kahvia päivässä pitää lääkärin loitolla

torstai 4. lokakuuta 2007




Tiesitkö että kahvin kulutus Suomessa on lähes 10kg/henkilö/vuosi? Vastaava luku Yhdysvalloissa on alle 5 kiloa, Ranskassa hieman yli 5kg ja ainoastaan Norja ja Sveitsi pääsevät jota kuinkin lähelle suomalaisten kahvinjuontimäärää.

Kofeiini on yksi tutkituimmista ruoka-ainesosista, ja uusia kofeiini-tutkimustuloksia tulee vuosittain, jos ei lähes kuukausittain. Tässä viimeisimpiä tutkimustuloksia kofeiini-tutkimuksista, ja etenkin tietoutta kahvin ystäville.

Suositeltava määrä kofeiinia on ainoastaan 300-400 mg* per päivä. Kuulostaa hurjalle numerolle, mutta se voi täyttyä jo kolmesta pienestä kahvikupillisesta tai yhdestä isosta. Kuvassaa oleva Starbucksin keskikokoinen tavallinen kahvi sisältää yksinään lähes 400 mg kofeiinia (kaikki kun on suurempaa Amerikassa - iso kahvikuppi on melkein puoli litraa!). Suomessa sallitaan jopa viisi kuppia kahvia päivässä.




Kofeiinin yliannostus on aika harvinaista, mutta mahdollista, suurimmat kofeiinin sivuvaikutukset ovat hyperventilointi, unettomuus tai sydämen tykytykset. Uusin tutkimustieto kuitenkin osoittaa että muutama kuppi kahvia päivässä tuo useita etuja.

UUSIMMAT TUTKIMUSTULOKSET:

1. Kahvinjuonti ehkäisee Parkinsonin tautia. Suomessa 22 vuotta kestäneen tutkimustuloksen mukaan vähintään 4 kuppia kahvia päivittäin juovilla on 40% pienempi riski sairastua Parkinsonin tautiin.

2. Sydäntaudiltakin voit välttyä - American Journal of Clinical Nutrition lehdessä ollut tutkimustulos väittää että vanhemmilla ihmisillä (yli 65-vuotiailla) kahvinkulutus ehkäisee sydäntaudilta. Ristiriitaisia tuloksia on saatu aikaisemmin, ja kahvin liiallinen juonti on jopa lueteltuna sydäntaudin riskitekijänä, mutta uusin tutkimustulos esittää sen olevan vanhemmilla ihmisillä vain hyväksi. Eli jotkut kahvin hyötyvaikutukset vain lisääntyvät vanhetessa!

3. Kahvi suojaa maksa-sairauksilta, etenkin maksasyövältä. Ruotsissa tutkittiin kahvin vaikutusta maksan toimintaan, ja tulokset osoittavat että kaksi kuppia kahvia vähentää sairastumisriskiä maksasyöpään 43:lla prosentilla.

4. Peräsuoli kuntoon kahvilla. Kahvi auttaa monilla ruuansulatusta, ja suolen toimintaa, se ei ole uusi uutinen. Kuppi kahvia ja aamu-istunnolle on tuttu monille. Kahvin vaikutusta peräsuolisyöpään on myös tutkittu, ja kahvin kulutus ei lisää syöpäriskiä, vaan vähentää sitä.


Vaikka kahvilla on monia hyötyjä, muistathan kuitenkin kohtuuden, se on avainsana kaikkiin herkkuihin, niin juomaan, kuin sen hyötyihin. Monilla kahvi voi myös lisätä stressiä, nopeuttaa luunkatoa tai häiritä nukkumista tai suolen toimintaa.





Kofeiinin määrät

Kahvi, normaali suodatus: .40 - 180 mg. per kuppi
Kahvi, pikakahvi: 30 - 120 mg. per kuppi
Kahvi, kofeiiniton : 2 t- 5 mg. per kuppi
Tee: 25 - 110 mg. per kuppi
Kaakao (juoma): 2-20 mg. per kuppi
Tumma suklaa: 15-100 mg. noin 100 grammassa
Cola-juomat ja muut limsat joissa kofeiinia:- 36 - 90 mg. per lasi.

Lue lisää.


* Yhdysvalloissa suositellaan 300mg/päivä, Kanadassa 400mg/päivä
Lähteet:
McKinley Health Center at University of Illinois
Kahvi.net
Journal of the National Cancer Institute
Finfood

Espressokeitin kovaan kulutukseen.



Olet varmasti huomannut ulkomaan reissuilla että "kunnon kahvia" ei saa mistään! Kahvihammasta kolottaa, ja kahvilat ja coffee shopit tarjoavat vain tujua sumppia tai laihaa litkua. Niin se vaan on että sitä tottuu tietynlaiseen kahviin, ja sitten ei osaisi muuta juodakaan! Itse vaihdoin tavallisen kahvin latteen tai cappucinoon - ainakin kunnon kerros vaahtoavaa maitoa hyvittää erikoisemmankin paahdon, olipa sitä missä päin maailmaa hyvänsä.

Anoppi osti minulle ensimmäisen espressokeittimeni noin viitisen vuotta sitten, ja sen jälkeen olenkin ollut ihan kahvin orja, tai paremmin sanottuna espresso-riippuvuuden uhri. Kun minulla oli käytössä neljäs alle 100 euron espressokeitin (kaikki hajosivat tehokäytössäni!), ja koitin etsiä taas uutta kahvinkeitintä, valinta oli vaikea. Olin jo tuhlannut paljon rahaa halpoihin keittimiin, ja niiden puutteellisuuden takia liian useihin visiitteihin Starbucksiin, tällä kertaa halusin panostaa kahvinkettimeen joka kestäisi kauan.

Olisin niin kovasti halunnut tämän ihanan punaisen Francis Francis X1 TRIO espressokeittimen, joka olisi pirtsakka koriste keittiössäni.



Mutta en ollut ostamassa sisustuskalua keittiööni, vaan kodinkonetta, joka on lähes välttämätön selvitymiselleni arjesta. Halusin tuhtia tavaraa, kiireisen naisen parhaan kaverin, laitteen, joka olisi nopea ja luotettava.

Valitsin DeLonghi MAGNIFICA täysin automaattisen espressokeittimen. Nyt ei muuta tarvitse tehdä kuin laittaa pavut laitteeseen, painaa muutamaa nappulaa, ja oma sähköinen baristani loihtii minulle kupposen vaahtoavaa cappucinoa sillä välin kun tämä mamma keittää muksuille aamupuuroa!




Suomessa ainakin Gigantti-ketju myy DeLonghin kahvinkeittimiä.