Kerrankin meidän kulmilla tapahtuu kotimaisesti mainittavaa!

IVANAhelsinki avasi pop-up liikkeen New Yorkin Lolitassa, ja olin perjantaina avajaisissa mukana. Pop-up liikkeen tarkoitus on kuin testata markkinoita, ja se on auki vain kuukauden päivät, ja sulkee ovensa maaliskuun 17. IVANAhelsinki myy tuotteitaan useiden jälleenmyyjien kautta Amerikassa, ja saanut kiitettävää huomiota amerikkalaisissa muotilehdissä, mutta tähän asti brändillä ei ole ollut omaa liikettä Amerikassa, ja mielenkiinnolla odotan josko tämä kuukauden koe-kauppa toisi pysyvän jalansijan firmalle New Yorkiin. IVANAhelsingin suunnittelija Paolo Suhonen jo asuukin New Yorkissa, joten pysyvälle kaupalle olisi senkin puolesta hyvä mahdollisuus.





IVANAhelsinki & Love Contemporary liike on parin korttelin päässä SoHon suositusta shoppailualueesta ja muutamaa korttelia Little Italy:n pohjois-puolella, ja paikaltaan hyvä kaupungin muoti-ihmisten joukossa. Liike on yhteistoteutus IVANAhelsingin ja Love Contemporaryn kesken.

Love Comtemporary on Paolo Suhosen toimittama uusi lifestyle-lehti, joka on modernin ajan manifesto rakkaudelle. Love Comtemporary on erotiikan juhlistus, ja myy nettisivuillaan, sekä liikkeessä myös eroottisia tuotteita. Jää nähtäväksi miten newyorkilaiset ottavat vastaan muodin ja näiden vempeleiden yhdistelmän saman katon alla.




Itse liike on mainio kurkistus suomalaiseen kulttuuriin ja suunnitteluun. Eero Aarnion Tupla Kupla valaisin toivottaa kadulla kulkijat tervetulleiksi astumaan liikkeeseen sisään, ja sisältä löytyy myös Eero Aarnion pallotuoli. Liike on moderni, ja galleria-tyyppinen, jossa voit ihailla IVANAhelsingin värikkäitä tuotteita kaupan seinillä olevilla hyllyillä, ja vaatteet roikkuvat yksinkertaisilla pyörillä varustetuilla telineillä, suoraan kuin muotinäytösten takahuoneesta antaen vaatteiden loistaa.



Seinällä roikkuu suuri taidekuva kotimaisesta järvimaisemasta, ja liikkeen takaseinää koristaa hennot koivun rungot naulattuna seinään.

Jo on kotva vierähtänyt edellisestä postauksestani. Mikä on oikeastaan Trendi Frendin syytä. Nimittäin...

Eräänä tammikuisena iltana selailin netissä jutunaiheita Trendi Frendiin. New York Postin sivuilla silmiini osui työpaikkailmoitus, jossa haettiin kielitaitoisia ja kokeneita lentoemäntiä luksusluokan Euroopan reiteille.

Laitoin hakemuksen sisään miettien ”saas kattoo kuis eukon käy”. Ja hyvinhän siinä sitten kävikin. Firma sai hakemuksia reilun 2000, joista haastetteluihin kutsuttiin viitisensataa kokelasta, näistä 45 onnekkaalle tarjottiin lopulta työsopimusta, minulle muiden mukana.

Kevät ja alkukesä kului koulutuksessa, sen jälkeen olenkin mennyt kuin viimeistä päivää. Nyt alkaa tahti hieman hellittää ja aikaa ynnä uusia jutunaiheitakin Trendi Frendiin onkin taas kosolti.

Leipätyöni viedessä minua Euroopan muodin ja talouden keskuksiin pääsen samalla haistelemaan paikallisia tuulahduksia. Näistä ynnä muistakin tulen syksyn kuluessa raportoimaan Trendi Frendissä.

Raportteja odotellessä kannattaa tutustua hauskaan Yearbook Yourself–sivustoon. Lataamalla oman valokuvasi pääset katsomaan miltä olisit näyttänyt koulun vuosikirjassa vuosien varrella.

Mukavaa syksyä toivottaen,

Ulkomamma

Teini-ikäinen tyttäreni pitää minua täysin fossiilina. En kuulemma tiedä yhtään mistään yhtään mitään ja kaikkein vähiten tiedän nykypäivän nuorisosta.

YouTubessa maailman kamalimman musiikkivideon kyseenalaista kunniaa kantava Armin & Dannyn video vahvistaa tyttäreni näkemystä entisestään. Toisaalta videon katselu on auttanut tytärtäni ymmärtämään miksi minusta on tullut tällainen; voisiko mitään muuta odottaakaan äidiltä, joka on varttunut tällaisten musiikkivideoiden maassa ja aikana...

WTF on uusi lehti, joka kertoo elämästä Suomessa. Laadukkaan oloinen painos, ja artikkelit ehtaa tavaraa, kuten haastattelu Nokian toimitusjohtajasta Olli-Pekka Kallasvuosta.

WTF on lyhennelmä sanoista "Welcome to Finland" ja lehden pääasiallinen tehtävä lieneekin olla turistien toivotus tervetulleiksi heidän astuessaan kotomaamme kamaralle. Lehti on saatavilla Akateemisesta kirjakaupasta ja Stockmannilta, sekä pk-seudun hotellien parhaimmistosta, sekä harvoista ja valituista majapaikoista myös kehä kolmosen ulkopuolelta.

Itse en turistina ole Helsingin hotelleissa hetkeen pyörinyt, ja Stockmannin lehti-osastollakaan en ole WTF:ään törmännyt. Sinultakin siis tämä journalistinen uutuus on voinut jäädä huomaamatta.


Itse tutustuin lehden kansikuvaan Flickr.com kuvapalvelun avulla. Lehden kansikuva oli äänestetty lokakuun yhdeksi mielenkiintoisimmista kuvista, satojentuhansien kuvien joukosta.

Aloin tutkia asiaa, ja lehti kansikuvineen oli päässyt kymmenien jos ei satojen muidenkin nettisivustojen, lähinnä blogien jutun aiheeksi. Uusi laadukas turistilehtemme on saavuttanut kansainvälistä huomiota ihan muutaman hassun viikon kuluttua julkaisustaan. Upeaa toimintaa saada Suomi maailman kartalle, vai onko?

Kuva: Flickr

Syy, miksi lehti on saavuttanut niin paljon huomiota, on tuo lehden akronyymi nimi, WTF. Vaikka herttaisesti voimme sen kyllä ymmärtää tulevan sanoista "Welcome to Finland", niin suurin osa maailmaa tuntee sen paremmin englannin kielen tunnetusta lausahduksesta "what the fuck", kotoisa vastine sillehän on "mitä vi77ua" (hakukoneiden takia t-kirjain muutettu seiskaksi), ja lehtikuvassa oleva suunnittelija Minna Parikka poseeraa vielä täydellisen ilmeen sopivasti lausahdukseen.

Otin yhteyttä lehden toimitukseen kysyäkseni oliko shokeeraava nimi tahallinen, vai oliko se kenties pahanlainen moka, mutta lehdestä ei tullut komenttia takaisin, enkä valitettavasti saanut haastattelua lehden päätoimittajasta. Lehteä julkaisee Tekir Oy.

Suomen WTF ei myöskään ole ainoa laatuaan. Saman nimisiä lehtiä löytyy niin Kanadasta, kuin Englannistakin, ja se on käytössä monilla muillakin yhdistyksillä ja yrityksillä, usein hakemassa shokki-lisää tuotteilleen/palveluilleen. Joten minkäänlaisesta originelliudesta ei voida puhua nimen valinnan kanssa, ja nykypäivänä niinkin helppo kuin tuo Google boksi sivun laidassa olisi ilmoittanut mitä akronyymi WTF tuo mukanaan.

Markkinoinnin kannalta tuo nimen shokki-lisä on kuitenkin tuonut jo suunnattomasti huomiota lehdelle - ja Suomelle. Nyt kysymys enää vain kuuluukin, onko tuo shokki-lisä hyvästä vai pahasta? Millaisessa valossa haluamme maatamme mainostettavan ulkomaille?

Lehden artikkelit kun ovat täysin asiallisia, eikä niitä ole edes kirjoitettu pieni pilke silmäkulmassa. Tai no, hieman huvituin maininnasta että Kossu olisi kansallisjuomamme ja suomalaisuuden symboli. Eikö se ollutkaan sisu? Vai vihjaako WTF ettei suomalaisilla ole enää sisua ilman Kossua ja ettei maatakaan kannata mainostaa ilman voimasanoja?

Sanothan sinäkin täällä mielipiteesi - onko nimivalinta lehdelle hyvä vai huono?

Los Angelesin superluokan julkkikset ovat joutuneet antautumaan luonnon voimien edessä. Malibun hienostoalueella kymmeniä taloja on tuhoutunut paikalla riehuvien maastopalojen seurauksena. Muiden muassa julkkisten suosima aidattu asuinalue on jouduttu evakuoimaan, Mel Gibson, Jennifer Aniston sekä "Fraser” Kelsey Grammar ovat joutuneet hakeutumaan turvaan etenevien maastopalojen alta.

Lähde: msnbc/Lenny Ignelzi / AP

Vaikka Malibussa riehuvat maastopalot saavatkin enkä eniten palstatilaa, on tilanne kaikkein pahin San Diegon piirikunnassa Los Angelesistä etelään. Alueella on jouduttu evakuoimaan 250 000 henkilöä nopeasti etenevien maastopalojen tieltä. Koulut ovat kiinni, useimmat työpaikat ovat sulkeneet ovensa, valtaväylät ovat ainoastaan hälyytysajoneuvojen ja evakuointisaattueiden käytössä.
Ovensa sulkeneiden firmojen joukossa on myös paikallinen Nokian toimipiste, jossa työskentelee viitisensataa työntekijää. Nokian toimipaikka ei ole välittömässä vaarassa, mutta palot riehuvat vain muutaman kilometrin päässä, kirjaimellisesti näköetäisyydellä ja nopeasti suuntaa vaihtava tuuli voi muuttaa tilanteen hetkessä.

Lähde: msnbc/Lenny Ignelzi / AP

Asuin San Diegossa kun palot edellisen kerran koettelivat aluetta vuonna 2003. Tuolloin yli 2000 taloa paloi maan tasalle kotini läheisyydessä. Nyt vanha kotikaupunginosani on jouduttu evakuoimaan. Uutiskuvat tutun ja rakkaan naapuruston palaneista taloista ovat masentavia. Suorastaan sydäntäsärkevä on kuva tutulla alueella sijainneesta palaneesta talosta, jonka etupihalla hiiltyneet Halloween koristeet muistuttavat ensiviikon odotetusta juhlasta.

Lähde: msnbc/Lenny Ignelzi / AP

Vuoden 2003 palot saivat alkunsa eräänä lokakuun iltana. Olimme tuolloin paikallisen koulun sadonkorjuujuhlissa. Ilta oli uskomattoman lämmin, kuuma tuuli puhalsi voimalla, joka tuntui kuin olisi seissyt kokovartaloföönin edessä. Tuuli sai vedet kirpoamaan silmiin, ripsivärini levisi siihen malliin, että Halloween teemaan sopiva Alice Cooper -meikki oli hetkessä kasvoilla.

Seuraavana aamuna heräsin hälyytyssireeneiden sointiin. Katsahdus ulos ikkunasta sai pelkokertoimeni rysäyksellä kattoon. Asuinaluettamme lähestyi oranssin harmaa pilvi, joka himmensi auringonvalon. Ensiajatukseni oli terroisku; luulin kotiamme lähestyvät pilven olevan räjähdyksen seurausta.

Pian selvisi mistä oli kyse. En kuitenkaan osannut aavistaa sitä vauhtia ja voimaa, jolla maastopalo eteni ja levisi. Seuraavan viikon ajan seutu oli harmaasta savusta sakea. Ulkona ei voinut pikaisia pyrähdyksiä lukuunottamatta liikkua. Savu kirveli silmiä ja keuhkoja. En edes halua ajatella kaikkia palossa tuhoutuneita jääkaappeja, auton akkuja, liuottimia jne. joiden jäämiä tuulen mukana siirtyi paikasta toiseen hengitettäväksemme.

Viimeinen golf-kierros, taustalla palaa jo!

Soittokierros tuttaville ja sukulaisille paljastaa tällä erää kaikkien olevan onneksi turvassa, vaikka osa onkin joutunut lähtemään kodeistaan evakkoon. Mikäli oikein huonosti käy, niin vakuutus korvaa palossa menetetyn omaisuuden. Valitettavasti paraskaan vakuutus ei pysty korvaamaan sitä suvussa kulkenutta perintövaasia tai palossa tuhoutunutta valokuvaa vauvan ensimmäisestä hymystä.
Tyttäreni entisen koulun työntekijä menetti vuoden 2003 paloissa kaiken paitsi päällään olleet vaatteet. Annoimme hänelle lahjaksi muutaman kylpypyyhkeen sekä aamutossut jotka jalassa olisi hieman pehmeämpää astella. Lahjan saadessaan nainen purskahti itkuun, sillä tässä oli hänen uuden elämänsä ensimmäiset esineet. Toivottavasti tällä kertaa tulen reitti kulkisi hieman loitommalla hänen palon jälkeen rakennetusta uudesta kodistaan.

Pelastushelikopteri sammutustöissä

Lähteet: E!Online, Msnbc, Trendi Frendin kuva-arkisto

Onko mitään sen mukavampaa kuin seurata suomalaisten menestystä maailmalla? No on, nimittäin seurata ulkomailta käsin suomalaisen menestystä maailmalla! Ulkomailla oleminen jos mikä nostattaa isänmaallisuuden tunteet huippuunsa!

Trendi Frendi onnittelee Kimi Räikköstä F1 -maailmanmestaruudesta ja kiittää kauden aikana koetuista jännittävistä hetkistä! Hatunnoston paikka!

Kuvat: Trendi Frendin arkisto

Heti alkuun tehtäköön selväksi, että en ole aiemmin ollut Nightwishin konsertissa, joten vertailupohjaa ei ole. En myöskään muutamaa Suomi-pop kokoelmalevyn raitaa lukuunottamata ole omistanut Nightwishin tuotantoa. Suuntasin siis Nightwishin New Yorkin konserttiin melko tietämättömänä siitä mitä tuleman pitää.

Paikka oli Nokia Teatteri aivan Manhattanin sydämessä Times Squarella. Nokia Teatteri sijaitsee kirjaimellisesti Broadwayn alla; paikkaan laskeudutaan rullaportaita Läntisen 44:n kadun puolelta. Teatteri on moderni, kuten Nokia nimeä kantavan paikan voi olettaa olevan. Vuonna 2005 avatussa teatterissa on kolme täysin oikeuksin toimivaa baaria sekä Nokia Lounge, missä kävijät voivat ladata kännyköittensä akkuja, imuroida soittoääniä ja pelejä sekä tutustua Nokian uusimpiin tuotteisiin ja palveluihin. Teatterissa on lisäksi Broadwaynkin mittakaavassa mahtava HD-valotaulu, jolla voidaan näyttää reaaliaikaisesti meneillään olevia konsertteja ja tapahtumia, lisäksi siihen voi lähettää tekstiviestejä.

Itse teatteri on iloiseksi yllätyksekseni odotuksiani pienempi, sellainen reippaanlaisen Tavastia Clubin tuntuinen, vaikka paikka vetääkin katsojia kolminkertaisen määrän. Permannon etuosa on takaosaa matalammalla, lavaesiintyjät näkyvät hyvin myös ihan perälle.

Oma paikkani oli permannon keskiosassa, aivan alemmalle tasanteelle vievien rappujen vieressä. Ympärilläni oli joukko mustiin pukeutuneita karpaaseja, näistä osalla hiukset hulmusivat valtoiminaan, toisilla kampauksen asemaa ajoi kiiltävä kalju. Kun Nightwish astui lavalle, riehaantui miesjoukko liitoksistaan. Edessäni vellovan ihmismassan seasta alkoi olla vaikeuksia nähdä, ja juuri kun olin aikeissa vaihtaa paikkaa ehdottivat mustan puhuvat hevihemmot, että siirtyisin heidän eteensä, josta näkymä lavalle oli esteetön. Tällaisia herrasmiehiä siis rock-konsertissa New York Cityssä!

Huomioni jumittui esiintyjien sijaan konserttikansaan, josta reilu enemmistä oli arviolta 20-30 vuotiaita miehiä. Turvamiesten ainut mutta sitäkin vakavampi huolenaihe oli jatkuvat crowd surfing yritykset, joissa raavat miehet kulkivat kanssakatsojien käsienpäällä pitkin katsomon etuosaa.

Edessäni velloi hurmioituneiden miesten meri. Paikka alkoi muistuttaa nuoruusvuosieni poikabändin konserttia, sillä erotuksella että faneina oli 14 –vuotiaiden tyttöjen sijaan raavaita miehiä. Kirkuminen korvattiin kokovartalofiilistelyllä, musiikin tahdissa heiluvat nyrkit rytmittivät eläytymistä. Nighwishin sävelet puhuttelivat tätä miesjoukossa tasolla, josta minulla ei ole aavistustakaan.

Nightwishin uusi laulaja ei tehnyt järin suurta vaikutusta. Anette Olzonin schlager -ääni istuu mielestäni paremmin ruotsalaiseen folkpark –ympäristöön. Liekö vika miksauksessa vaiko akustiikassa, lopputulos oli varsin puuromainen. Tämä ei yleisöön näyttänut kuitenkaan vaikuttavan. Balladiosuuksien ajaksi katsomossa tapahtui hienoista rauhoittumista, mutta tämä oli vain tyyntä myrskyn edellä. Hevimpien rockrytmien kajahdettua taas ilmoille pääsi miesmassassa peto irti.

Ehkä Nightwishin laulajan vaihdoksella oli faneihin samanlainen vaikutus kuin jos sähköbasson korvaa kontrabassolla; vaikka sointi muuttuu, pysyy musiikki samana. Laulaja ei tässä bändissä vaikuttanut olevan johtoasemassa, mikä saattoi olla taannoisen solistivaihdoksen tavoitekin.

Kaiken kaikkiaan keikka oli kiva kokemus, vaikka se ei minusta Nightwish-fania tehnytkään. Ehkäpä minulta puuttuu bändin fanittamiseen tarvittava sielu, jonka syövereitä Nightwish musiikillaan eittämättä maalailee.

Internet on ihmeellinen juttu. Kun kymmenen vuotta sitten muutin pois Suomesta, jopa silloiset ystäväni sanoivat "menetämme sinut nyt maailmalle". Nyt asia on aivan toisin! Internet on ollut oikea pelastus yhteydenpitoon, ja mikä parasta: olen tutustunut internetin välityksellä mitä mielenkiintoisempiin ihmisiin, ja saanut ihania uusia ystäviä.

Yksi mieluisimmista "löydöistä" on ollut löytää muita suomalais-naisia jotka asuvat ulkomailla, ja jakaa arjen ilot ja surut heidän kanssaan. He ymmärrärtävät koti-ikävän, mutta myös miksi elämä uudessa kotipaikassa on jotain, jota ei ole valmis jättämään taakseen.

Yksi ihanista internet-tutuistani on valokuvaaja Marianne McNamara Chicagosta. Marianne omistaa Scandica Fine Art Photography yrityksen ja kuvailee tuulisessa kaupungissa niin lapsia, kuin alastomia naisiakin! Marianne on päässyt kuvaamaan suosittuja Baby loves Disco tapahtumia, jotka valloittavat Amerikkaa - yökerho annetaan lasten käyttöön äitien ja lasten yhteis-discolle päiväsaikaan. Ja Marianne on heidän hovikuvaajansa Chicagon tapahtumissa. Marianne on myös tuttu kaikille suomalaisille Chicagon Suomi-koulun ympyröissä.


Marianne lanseerasi juuri uuden konseptin yritykselleen ja uudet nettisivut.
Ennen kuin luet eteen päin... Käy Scandican sivuilla ja laitathan tietokoneesi kaiuttimet päälle.

Varaa muutama nenäliina viereen, sillä Scandican sivut saavat Renny Harlininkin huokaamaan "hitsi, tota olisi pitänyt käyttää" elokuvissaan saadakseen vaikuttavan ja supi-suomalaisen tehosteen. Kun katsoin Scandican sivuja ensimmäistä kertaa, en kyyneliltäni voinut lukea tekstiä. Toisella kerralla sitten pillitinkin tekstien takia. Ja vaikka olen katsonut Scandican sivujen intron jo sata kertaa, ihoni yhä menee kananlihalle.

Haastattelin Mariannea ja ohessa juttu-hetkemme sinunkin luettavaksesi.



Katja: Kerro meille valokuvaus-yrityksestäsi.

Marianne: Yritykseni toimii yhden naisen voimalla Chicagossa. Otan henkilökuvia, jokaisesta perheenjäsenestä. Valokuvaan masu-kuvia raskaana olevista naisista, ja niin vauvoja, lapsia kuin kokonaisia perheitäkin. Hää- ja kihlakuvat ovat klassisten alastonkuvien rinnalla lempi kuvattaviani.

Laatu ja henkilökohtainen palvelu ovat toimintani kulmakiviä. Kuuntelen asiakasta, teen mielessäni muistiinpanoja ja luon kuvia jotka sopivat asiakkaan tarpeeseen.


Katja: Kuinka kauan olet ollut valokuvaajana?

Marianne: Aloitin kuvaamaan kun sain ensimmäisen kunnon kamerani 15-vuotiaana. Halusin ikuistaa kaiken näkemäni kauneuden, kuten aamu-auringon, usvan pelloilla tai ensilumen... Joka päiväisessä ympäristössä oli niin paljon hengen salpaavaaa kauneutta.

Sukulaiset ja tuttavatkin alkoivat huomaamaan taitoni kuvata, ja sain aina kutsun kaikkiin sukujuhliin ehdolla tai muistutuksella tuoda kamerani mukanani. 18-vuotiaalle se oli todella mieltä kohottavaa!

En kuitenkaan ryhtynyt alalle, vaan aloin opiskelemaan "kunnon ammattia" sen sijaan. Mutta kun muutin Chicagoon seitsemän vuotta sitten, oli myös oikea aika alkaa toteuttamaan ainaisia valokuvaajan haaveitani. Olin nähnyt ja tehnyt oman osani yritysmaailmassa ja uraputki ei enää kiinnostanut minua. Otin ison askeleen isoista yritysmaailman ympyröistä oman pienyrityksen maailmaan, ja päivääkään en ole katunut.



Katja: Mikä tekee valokuvista vaikuttavan mielestäsi?

Marianne: Epätäydellisyyden kauneus. Täydellisyys yleisesti ottaen on aika tylsää. Jos vaikka ajattelee digitaalisesti käsiteltyjä täydellisiä kuvia vauvoista, joilla on ruusunpunaiset posket, nukkumassa paksulla lampaantaljalla, niin onhan ne kivoja katsoa. Viiden minuutin ajan. Sen jälkeen "täydelliset" kuvat ovatkin tylsiä.

Haluan kuvata ja luoda muistoja oikeasta elämästä, enkä studiossa lavastettuja potretteja. Toivon että vanhemmat voivat sanoa lapsilleen 20 vuoden kuluttua "tässä on kuva sinusta kun olit kuusi ja juuri menettänyt etuhampaasi ja painiskelit veljesi kanssa olohuoneessa" - enkä "tältä sinä näytit 6-vuotiaana kun puimme sinut tilaisuutta varten hienoksi, kampasimme haroittavan tukkasi, käskimme hymyilemään ja tekniikka hoiti puuttuvan hampaasikin takaisin".

Katjan välikommenntti: tuo lasten kuvien digitaalisesti parantelu on normaalia Amerikassa - jopa koulukuvien kanssa tulee lappu, "haluatko että hieman parannellaan kuvia".

Marianne: Lapset ovat Luojan luomuksia ja täydellisiä juuri sellaisenaan. Lapsia ei tarvitse lavastaa, tai digitaalisesti parannella!


Katja: Millaisia kuvia otat mieluiten?

Marianne: Klassisen tyylikkäitä alastonkuvia naisista jotka ovat sinut vartalonsa kanssa. Todellinen kauneus piilee siinä että nainen on sinut oman itsensä kanssa. Sillä ei ole mitään tekemistä iän tai vartalon koon kanssa. Aivan liian monet naiset vertailevat itseään kuviin, joita on lehdissä, tajuamatta että nuo kuvat eivät vastaa todellisuutta, vaan ovat digitaalisesti paranneltuja.



Katja: Millaista kameraa käytät?

Marianne: Kamerani on Canon 350 XT, tunnetaan myös nimellä Digital Rebel. Se on todella helppo käyttöinen, vaikkakin teknillisesti vaikeissa olosuhteissa voin yhä käyttää vanhaa Minolta X-500 SLR kameraani.


Katja: Millaisen viestin haluaisit tuoda julki työlläsi?

Marianne: Toivoisin että me naiset oppisimme kunnioittmaan itseämme enemmän. Me naiset teemme niin paljon muiden hyväksi, ja uhraudumme toisille, ja silti päivän päätyttyä mietimme, olisi sittenkin pitänyt tehdä enemmän.


Katja: Missä luulet ja toivot olevasi kymmenen vuoden kuluttua?

Marianne: Olen yhä Chicagossa ja valokuvaan. Ja varmaan vielä kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua! Yksi suuri haaveeni on luoda valokuvakirja naisista, jonka olen mielessäni jo nimennytkin "Beauty of women". Haluaisin kuvata eri elämäntilanteissa olevia naisia, jokaisessa koossa, muodossa ja värissä - kaikki kauniita omalla tavallaan. Kauneuteen ei tarvita silikooneja tai botoxia!


Katja: Onpa hyvä idea Marianne! Kaikkea hyvää sinulle ja liiketoiminnallesi!

Marianne: Kiitos sinulle Katja, ja onnittelut ja syvä kumarrus sinulle Trendi Frendin perustamisesta. Vautsi mika idea! Loistava. Upea. Mielenkiintoinen. Yhdistää meitä ulkkismammoja Kiotosta Dallasiin ja kaikkea siltä valiltä.


Mariannen valokuvia voit kurkkia Scandica - Fine Art Photgraphy sivuilta ja Marianne on aktiivijäsen myös Chicagon Suomi-koulussa. Marianne myös bloggailee omassa blogissaan kun kiireiltään ehtii.